MS:n ja kumppaneiden uudet sivut

No voi hemmetti sentään, mikä tuossa nyt on että ei voi odottaa rauhassa infoa? Ja iso kumarrus MS:lle ja kumppaneille että väsäätte niitä sivuja. Varmasti tulee parempaa jälkeä kun on pieni porukka tekemässä sivustoa, eihän siitä mitään tule jos kaikki alkaa vääntää omia juttujaan. Ja kyllä tämä foorumi toimii ihan loistavasti täälläkin joten hyvä idea olla lähtemättä siirtämään sitä minnekään. 8) Ja olihan MaidenFinland.com ainakin jossain määrin Alexin oma sivusto, eikä silloin ollut kenelläkään mitään valittamista, miksi siis nytkään olisi?
 
escudo said:
Ja olihan MaidenFinland.com ainakin jossain määrin Alexin oma sivusto, eikä silloin ollut kenelläkään mitään valittamista, miksi siis nytkään olisi?
Siksi koska nyt jokaisella meillä on potentiaalinen mahdollisuus nousta imperiumin johtajaksi, khalifiksi khalifin paikalle. Etkö itse ole tuota ajatellut?
 
^ja siitäkö kaikki on kiinni? Että pääsee kiinni "suunnattomaan valtaan"? Että kaikki foorumilaiset "palvoo ja ihannoi" sua... tsiisus. Mulle riittää että joku pykää pystyyn asialliset sivut, mä saan kicksini Maidenista muutenkin, en tarvitse siihen ylimääräistä boostia.
 
^Samat sanat. En oikein usko että MS mitään valtaa tai loistoa (heh... niinku siinä biisissä :D ) tavoittelee. Tavoitteena on uusi sivusto, ei mikään "Iron Maiden kuninkuus".
 
QazKFD said:
Siksi koska nyt jokaisella meillä on potentiaalinen mahdollisuus nousta imperiumin johtajaksi, khalifiksi khalifin paikalle. Etkö itse ole tuota ajatellut?
Lopeta jo tuo säälittävä kitinä! Mitäs sinä oikeastaan puutut koko sivuihin viitaten postaukseesi:

QazKFD said:
Itse käyn yhdessä ja se saa luvan riittää. Jos tähän toinen tulee vielä, niin katsellen on. Eihän minua MF:ssä se fanisivusto juurikaan kiehtonut, no ei kyllä foorumikaan, mutta oli sielläkin hetkensä.
 
Kepuli_Celmi said:
^Samat sanat. En oikein usko että MS mitään valtaa tai loistoa (heh... niinku siinä biisissä :D ) tavoittelee. Tavoitteena on uusi sivusto, ei mikään "Iron Maiden kuninkuus".
Kyllä ihmiset näköjään jaksavat jauhaa tyhjänpäiväistä soopaa...

Tarkoitus on vain yksikertaisesti saada ( Säälittävä Iron Maiden Osuuskunta www.simo.com ) www-sivut pystyyn. Mitä ihmeellistä siinä on?
 
Minäkään en tajua tällaista järetönta nahistelemista. Minä en ainakaan nää mitään tarvetta uuteen foorumiin... Joten keskustelun tason säilymisen puolesta jättäkää tällainen mölyäminen mahoihinne. Tehkää itse omat sivunne, joilla on valittamista.

PS. simoko se nimi nyt on? Jos on, niin se hakkaa kaikki muut väännelmät mennen tulle. Way to go, man.
 
asa said:
^ja siitäkö kaikki on kiinni? Että pääsee kiinni "suunnattomaan valtaan"?
Ei, kyse nyt on lähinnä luetun ymmärtämisestä. Jos teksti on liian paksua, vaikkakin mielestäni päivänselvää, suotta siihen noin aggressiivisesti on kantaa otettava.

MS said:
Lopeta jo tuo säälittävä kitinä! Mitäs sinä oikeastaan puutut koko sivuihin viitaten postaukseesi
Ota sinä ne hernekeittopurkit nokastasi *tin *rka ja lueppas se ylempi kohta siitä viestistä uudelleen. Jos et ole edes näkevinäsi siinä sarkastista sävyä, niin kehoitan olemaan kommentoimatta viesteihin joita et käsitä.

Kittäen, täysin vakavana, QazKFD.

Ja jos hetken todellakin vielä jatkan, mitä minä puutun koko sivustoon yleensä? Enkö olekin tehnyt jo hyvin selväksi, että en ole puuttumassakaan, vai etkö osaa lukea edes merkitykseltään vähemmän kyseenalaista tekstiä?
 
Itse ajattelisin niin, että kyse on siinä mielessä vallasta, että yksi ihminen sanelee, mitä julkistetaan, koska ja miten. Ei siinäkään mitään, mutta osaa porukkaa täällä v***aa johtava tyyli, johon ei ole puuttumista. Kukaan tuskin koskaan on kauheammin pitänyt diktaattoreista millään saralla. On toki hyvä, että sivustoasiat on hoidossa, mutta jos sivustojen perustamisen me -henki tarkoittaa kaikkia täällä olevia suomalaisia faneja, pitäisi jokaisella olla myös demokratian mukaan äänivaltaa. Se, että sitä käyttää vain yksi ihminen ja tuohon omaan tyyliinsä, ärsyttää varmasti muita.
 
Sakari Östermalm said:
Itse ajattelisin niin, että kyse on siinä mielessä vallasta, että yksi ihminen sanelee, mitä julkistetaan, koska ja miten. Ei siinäkään mitään, mutta osaa porukkaa täällä v***aa johtava tyyli, johon ei ole puuttumista. Kukaan tuskin koskaan on kauheammin pitänyt diktaattoreista millään saralla. On toki hyvä, että sivustoasiat on hoidossa, mutta jos sivustojen perustamisen me -henki tarkoittaa kaikkia täällä olevia suomalaisia faneja, pitäisi jokaisella olla myös demokratian mukaan äänivaltaa. Se, että sitä käyttää vain yksi ihminen ja tuohon omaan tyyliinsä, ärsyttää varmasti muita.

Kyllähän se taas näköjään vaati sitten Sakarin selvityksen asiaan. Juuri tätä mieltä olen itsekkin asiasta.

Ja palataan nyt vielä spekuloimaan ja kaivelemaan sitä muurahaispesää tikulla. MaidenFinlandhan oli Alexin tekemä sivusto, Alexin harrastus, Alexin oma päähänpisto. Ei sitä tekemällä ole tehty, kuten nyt näitä kyseisiä sivuja. Hommahan menee näin, kuka tahansa voi tehdä sivut ja niiden tulevaisuus ratkeaa sitten aikanaan. Nyt ei esimerkiksi voi olettaa, että MS-projekti.web-sivusto vetää mukanaan kaikki MaidenFinlandin entiset käyttäjät. Tuskin näin käy.

Sivujen suosiota ja kävijämääärää ei voi sanella kukaan. Ja älkää edes verratko MS:n suhdetta tuleviin sivuihin ja Alexin suhdetta MaidenFinlandiin.
 
Turha tässä on mistään diktaattori-jutusta puhua. Muistetaan että Alex oli MF:n johtaja ja omistaja, mutta ei sielläkään kukaan diktaattorista puhunut.

Toiseksi, jokainen projekti tarvitsee johtajan. Projekti ilman johtajaa on kuin sata ihmistä keittämässä keittoa. Kaikki kaatavat omia mausteitaan sekaan niin kauan että keitto muistuttaa enemmän yrjökasaa kuin ruokaa. Sama pätee myös nettisivujen tekemiseen. Mitä useampi kokki, sen kehnonpi soppa. En tiedä muista mutta ainakin minä olen kiitollinen MS:lle että joku on viitsinyt ottaa ohjat käsiinsä.

Tämä viesti ei ole suunnattu ketään yksittäistä kirjoittajaa vastaan, kunhan kirjoitin.
 
Vastaan tähän nyt omalta osaltani vain sen verran että jos jollain ei ole niin suunnattomasti vapaa-aikaa että hoitaa sivuston yksin kasaan, vaan se tehdään projektina, niin tarvitaan:

1. Projektiryhmä, jolla on projektin vetäjä. Hänen tehtävänsä on organisoida projektiryhmän tehtäviä ja työnjakoa. Tässä tapauksessa projektiryhmään tarvitaan myös teknisen puolen toteuttaja(t) ja mahdollisesti graafikko, jotka huolehtivat sivustojen layoutista ja toteuttamisesta käytännössä.

2. Projektin vetäjä, tai projektiryhmään kuuluva henkilö hoitaa nimen rekisteröinnin. Sen takia ei ole mitään järkeä julkistaa lopullista nimeä, ennen kuin se on virallisesti rekisteröity, koska siihen saakka nimi on kenen tahansa saatavilla. Siinä vaiheessa voi vähän v*tuttaa, kun keksii jonkun hyvän nimen ja se viedään nenän edestä. Joten kärsivällisyyttä siinä.

3. Nimen rekisteröinnin yhteydessä, tai sen jälkeen hankitaan sivuille sopiva tila joltain palveluntarjoajalta. Tässä pitää ottaa huomioon muutamia teknisiä seikkoja lopullisen koodaamisen kannalta. Pelkällä HTML:llä ei kovin kummoisia sivuja tehdä, vaan näkisin mielelläni ainakin PHP tuen.

4. Viimeisenä toivoisin kaikkien tukea asialle, koska meitä aktiivisia Maiden faneja ei ole koskaan liikaa ja toivoisin, että uusi sivusto tulisi jatkamaan siitä mihin Maiden Finland jäi ja siitä eteenpäinkin.

Lopuksi pyydän anteeksi kuivaa tekstiäni. Olen itse IT-alalla töissä ja erinäisiin projekteihin osallistunut. En tosin www-sivujen suunnitteluun, mutta suurinpiirtein näin asian pitäisi edetä.
Korostan vielä, että en edes itse vielä tiedä tulenko/pääsenkö tähän osallistumaan...
 
QazKFD said:
Siksi koska nyt jokaisella meillä on potentiaalinen mahdollisuus nousta imperiumin johtajaksi, khalifiksi khalifin paikalle. Etkö itse ole tuota ajatellut?

QazKFD said:
Jos et ole edes näkevinäsi siinä sarkastista sävyä, niin kehoitan olemaan kommentoimatta viesteihin joita et käsitä.

Ehkä en ole viettänyt tarpeeksi montaa tuntia netin keskustelupalstoilla, mutten näe tuossa mitään sarkastista. Vika voi olla lukijan silmässä tai kirjoittajan päässä.
 
Sakari Östermalm said:
Itse ajattelisin niin, että kyse on siinä mielessä vallasta, että yksi ihminen sanelee, mitä julkistetaan, koska ja miten. Ei siinäkään mitään, mutta osaa porukkaa täällä v***aa johtava tyyli, johon ei ole puuttumista. Kukaan tuskin koskaan on kauheammin pitänyt diktaattoreista millään saralla. On toki hyvä, että sivustoasiat on hoidossa, mutta jos sivustojen perustamisen me -henki tarkoittaa kaikkia täällä olevia suomalaisia faneja, pitäisi jokaisella olla myös demokratian mukaan äänivaltaa. Se, että sitä käyttää vain yksi ihminen ja tuohon omaan tyyliinsä, ärsyttää varmasti muita.
Nyt ollaan pistämässä pystyyn yksinkertaisia www-sivuja. Mistään sen ihmeellisemmästä asiasta ei ole kyse. Kaikki pääsevät vaikuttamaan sivujen sisältöön tarjoamalla aineistoa. Siitä ei tule yksinkertaisesti yhtään mitään, jos kaikki yrittävät alkuvaiheessa ehdottaa omia ideoitaan ja sekoittaa soppaa. Voidaan äänestellä ja kerätä idoita loputtomasti, mutta sillä menolla sivut eivät tule ikinä valmiiksi. Valtaa käyttää nyt yksi ihminen sentakia, että ne sivut saadaan verkkoon ja toivottavasti mahdollisimman pian.
 
Se ei ollutkaan pointtini, etteikö jonkun olisikin hyvä vetää projektia. Niinhän se homma parhaiten etenee. Mutta on turha luoda muulle porukalle illuusiota siitä, että me päätämme ja me laitamme sivut pystyyn, jos tarkoituksena on kuitenkin vetää sooloa. Täällä osa porukasta tosissaan jo mietti nimeä ja antoi mielipiteitään. Miksi vaivautua alkujaankaan, jos projektipäällikkö sitten ilmoittaakin tylysti, että nimi valittu ja valintaan ei muiden mielipiteitä ole edes kuultu. Siitä syntyy varmasti vastarintaa ja v***sta.
 
Eiköhän anneta työrauha niille jotka hanskaavat Suomalaisia fani sivustoja ja autetaan siinä että heillä on sitten tarpeeksi materiaalia sivuille. Kuten esim. keikkaraportteja ja ym.

Mä olen todella iloinen siitä että MS on ottanut työkseen hanskata asiaan eteenpäin. Jokaisella meillä on mahdollisuus laittaa oma fanisaitti pystyyn jos vaan osaa. Joten tää narina mitä olen lukenut on aivan tyhjän kanssa.

Annetaan jätkille työrauha. :) :)
 
Aivan samaa mieltä. Se on hyvä jos MS asiaa näinkin reippaasti vie eteenpäin. Jauhamiset ja kitinät sikseen. Hyvä että saadaan edes sivustoa MF:n vastineeksi. Jotenka rattaita vaan pyörimään. Eikä kapuloita sekaan :)
 
No, johan on p..kele meteli noussut yksistä sivujen tekemisestä. Tehkää hyvät ihmiset sivuja vaikka kuinka paljon. Mä oon ainakin hemmetin tyytyväinen et MS jaksaa ja viitsii vääntää pystyyn ees yhdet kunnon sivut ja niin pitäis olla kaikkien muidenkin. Jos ei kiinnosta, niin ei niille sivuille tarvii mennä. Jokainen tehköön omat sivunsa. Kyllä ne parhaat sieltä varmasti esiin nousee ja saa sen suurimman suosion. Täällä on ihan turha kenenkään valittaa sivujen tekemisestä yhtään mitään. Jokaisella tosiaan on mahdollisuus tehdä omat sivut ja mainostaa niitä täällä ja vaikka missä. Olkaa tyytyväisiä et joku jaksaa nähdä vaivaa ja lopettakaa toi narina.
 
Back
Top