Kauanko olette kuunnelleet maidenia?

timbe said:
Carmageddon II pelistähän tuo lähti, olisko ollut vuodesta 2000.

Mulla tais muuten käydä samalla tavalla :)
Sitten Best of The Beast lainaan, pari kuuntelua, ja debyyttilevy kaupasta.
Iron Maiden pelasti minut nuorisokulttuureilta :D
 
Olisikohan ollut joskus 87-88 paikkeilla, kun lainasin SIT-kasetin kirjastosta. Siitä lähtien on kolissut :edmetal:
 
jytte said:
Olisikohan ollut joskus 87-88 paikkeilla, kun lainasin SIT-kasetin kirjastosta. Siitä lähtien on kolissut :edmetal:
Oi niitä aikoja kun kanssa kirjastossa pyöriteltiin Master of Puppetsia, Seventh Sonia ja muita kaikkia asiallisia. Oli muuten Aerosmith ja AC/DC:kin aivan vitun kovia sanoja. Enkä väitä, etteivät enää olisi.
 
Oiskohan siitä nyt joku 1½-2 vuotta, kun aloin Maidenia kuunteleen. Jostakin oli vaan jäänyt nimi Iron Maiden päähän ja sitten päätin ladata muutamia biisejä netistä ja kyllä iski ja kovaa.
 
Häpeäkseni joudun myöntämään, että vasta äskettäin tuli minun Maiden vuosipäivä käytyä lävitse. Itseasiassa viime keikka oli melko tasan se päivä, kun maidenin kuuntelun aloitin tuohon tribuuttiorkesteriin liittymisen myötä.
Sitä ennen en ollut, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kuullut biisiäkään Maidenia... :roll:
 
D-Iivil said:
Sitä ennen en ollut, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kuullut biisiäkään Maidenia... :roll:
Ohhoh, en olisi kyllä aivan heti tuotakaan uskonut. Noh, ilmeisesti näinkin voi käydä.

Offina vielä, olitkos / oletkos edelleen tuolla IRCNetin #muromaratooni -kanavalla? Diivil -nickillä siellä joku seilaa?
 
QazKFD said:

Kyllä, totta se on. Olin kuullut ainoastaan Sonata Arctican coverin Die With Your Boots Onista josta päättelin musatyylin kolahtavan äänelleni ja pistin hakuilmoitusta bändiin menemään (hakivat vokalistia netissä). Kuinkas kävikään, Maiden iski ja lujaa ja hyvä niin!

Offiin vastauksena:
En surffaa moisella kanavalla, mutta #maidenfinland:illa minua kyllä näkee.
 
Maidenin kuuntelu alkoi minun osaltani v.1999, jolloin ilmestyi Ed Hunter.
Muistan kiinnostuneeni siitä siksi että se peli oli kuulemma ihan kamalan huono ja lainasinkin :) sen yhdeltä luokkalaiseltani. Loppuen lopuksi siinä kävikin niin että peli jaksoi kiinnostaa ehkä n. tunnin, jonka jälkeen rupesin kuuntelemaan mukana tulleita levyjä ja sitten olinkin koukussa.
Kuuntelin niitä levyjä pitkään, kunnes lainasin kirjastosta Best Of The Beastin joka viihtyi luonani aina siihen asti kunnes ostin sen omaksi.
Ostin sitten myöhemmin Brave New Worldin ja Powerslaven, ja kuuntelinkin niitä jonkun vuoden verran kunnes musiikinkuuntelu loppui osaltani kokonaiseksi vuodeksi. Myinkin nuo Maiden levyt, joka tuon BOTBin osalta harmittaa vieläkin (2Cd-painos).
Sitten rupesin taas kuuntelemaan heviä ja ajauduin takaisin Maidenin pariin tuossa viime kesänä, kun tuosta konsertista oli paljon juttua ja levyt tulivat vihdoinkin midprice hintaisiksi ja ostinkin kaikki levyt kerrallaan.
Harmittaa vieläkin että Maidenin kuuntelu oli "tauolla" kesän keikkalippujen tullessa myyntiin.
 
D-Iivil said:
Häpeäkseni joudun myöntämään, että vasta äskettäin tuli minun Maiden vuosipäivä käytyä lävitse. Itseasiassa viime keikka oli melko tasan se päivä, kun maidenin kuuntelun aloitin tuohon tribuuttiorkesteriin liittymisen myötä.
Sitä ennen en ollut, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, kuullut biisiäkään Maidenia... :roll:
Asa taisi Tukholman keikalla meitä asian tiimoilta valaista ja se lisäsi uskoani siihen, ettei se vuosien määrä vaan fanaattisuus 8) .

Itse olen hirveän propagandan uhri. Aikaa siihen on mennyt kyllä kymmenisen vuotta, mutta tulos on silti ihan tyydyttävä. Uusin levy oli omalla kohdallani viimeinen niitti, vaikka BNWkin jo korvaani miellytti. Tästä on hyvä alkaa :fist: .
 
Itsekkin tuossa yksipäivä kaverin kanssa mietittiin, että kauas sitä maidenii todellisuudessa on tullu kuunneltua ja hämmästyksekseni tajusin että onhan sitä tullu kuunneltua jo ainakin vuodesta -97 lähtien.

PS: Omalta osaltani maidenin kuuntelusta voi osittain syyttää myös Karvanaama-Zakkia. :wink:
 
Enemmän tai vähemmän aktiivisesti ehkä n. 10 vuotta on tullut kuunneltua. Ensimmäisen biisin kuulin joskus Fear Of The Darkin ilmestymisen jälkeen. Snare-mättö syöpyi koulupojan tajuntaan melko tehokkaasti, se on yksi niistä harvoista asioista, joita muistan niiltä ajoilta.
 
Olen kuunnellut Maidenia viisi vuotta ja se lähti siitä kun nauhoitin telkkarista Aces High musavideon. Maiden on yksi niistä bändeistä, joihin ei tule koskaan kyllästymään :)
 
Back
Top