Iron Constable
New Member
Älppäripinoa selatessani huomasin, että nämähän pitää kuunnella ja sitten muistin, Akira Takasaki.
Ettäkö mitä tein, no, kuuntelin Jaappanian lahjan hevimaailmalle, eli Loudnessin kaksi 80-luvun puolenvälin spektaakkelia: Thunder in the East ja Lightnight strikes twice. Unohtamatta tietenkään näitä seurannutta Hurricane Eyesia ja 90-luvun taitteessa tullutta loistavaa Soldier of Fortune-lättyä jossa oli jo loistava laulajakin (Mike Vescara) melko mielipiteitä jakavan Minoru Niiharan tilalla.
Niin, Akira Takasakihan oli/on yhtyeen kitaristi ja aivan mahtava sellainen. Herra oli yksi ehdottomia suosikkejani vuosikausia, mutta niin vain oli painunut unohduksen suohon. Nyt kun kuuntelin nuo vanhat levyt pitkästä aikaa, muistin miksi tykkäsin. Kuunnelkaa tekin jos on mahdollisuus, äijähän on ihan mahdoton. Mitähän mahtaa puuhailla nykyään, onneksi on netti niin voi ottaa selvää.
Loudnesshan on tehnyt noiden mainittujen lisäksi varmaan kymmeniä levyjä, joista useimmat on kuitenkin julkaistu vain kotimarkkinoillaan Japanissa. Tana, Ashes in the sky, kyllä jyrää.
Tuleeko muille mieleen ketään/mitään minkä hukkasi piiitkäksi aikaa ja "löysi" sitten uudelleen.
Entä mitä mieltä olette Akirasta. Olenko ainoa joka tykästyi miehen soittoon joskus vuonna ´84. :headbang: